Käyttäessäsi piikkityynyä verenkierto lisääntyy ja lihasten jännitteet laukeavat. Tämä kertoo siitä, että kehon hormonit, endorfiini ja oksitosiini, alkavat vapautua ja levitä elimistöön.
Endorfiinit ovat elimistön ”tuntuu hyvältä hormoneja”, luonnollisia kivun poistajia, joita vapautuu tavallisesti urheilusuorituksen, liikunnan, seksin, hyväilyn ja hieronnan aikana. Endorfiinit saavat aikaan hyvän olon tunteen ja poistavat kipua.
Oksitosiinihormonit saavat aikaan syvän rentouden tunteen ja auttavat henkilöä nukahtamaan helposti ja nukkumaan paremmin kuin aiemmin. Akupunktiopisteet ja hermot selkärangan ja niskarangan molemmin puolin stimuloituvat, mikä auttaa henkilöä rentoutumaan tavanomaista täydellisemmin.
Piikkityynyä voit käyttää erikseen tai yhdessä piikkimaton kanssa. Tyyny sijoitetaan lattialle siten, että sen pulska piikkipuoli sijoittuu niskan kaareen ja ohuempi pää tyynyä tulee takaraivon alle. Tyynyä voi käyttää hyvin myös nojatuolissa istuen, näin tyynyn paikkaa voi vaihdella selän eri alueisiin.
Piikkityynyllä voidaan hoitaa mm.
-Leukalinja: Hoito vähentää stressiä ja jännitteitä leuan alueella, vähentää hampaiden puremista ja narskuttelua. Antaa uusia voimia koko kasvojen alueelle.
-Kasvoja hoidettaessa voidaan ihon ja piikkityynyn välissä pitää ohutta harsokangasta tai puuvillakangasta, sillä kasvojen iho on erityisen herkkä.
- Niska: Anatomisesti muotoiltu piikkityyny ylettyy mukavasti ylemmän hartiaseudun tasolta aivan pääkallon lihasten kiinnittymisalueelle kallon takaosassa. Piikkityynyhoito on hyvä niska-hartiaseudun jännitteille sekä pääkallon alueen lihasten jännitteille, joista usein johtuu ns. jännityspäänsärky. Hoito on hyvä myös huimaukseen ja silloin kun "pää on sekaisin" turhan paljosta ajateltavasta ja stressistä.
Yhdessä piikkimaton kanssa saat erittäin kokonaisvaltaisen ja rentouttavan hoidon itsellesi.